Hallituksen puheenjohtajuus vaihtuu Taivallahdessa
Hallituksen puheenjohtajuus vaihtuu Taivallahden Tenniskeskuksessa – Martti Enäjärvi siirtää vetovastuun Timo Tavailalle
Pitkään Taivallahden Tenniskeskuksen, eli HVS-Suojat Oy:n, hallituksen puheenjohtajana toiminut Martti Enäjärvi jatkaa hallituksen jäsenenä ja uutena puheenjohtajana aloittaa Timo Tavaila.
Enäjärven kauden alkupuolella Taivallahdessa oli vain kuusi ulkokenttää, eikä niiden ympärivuotinen käyttö ollut mahdollista.
– Silloin kentät olivat käytössä vain kesäisin. Yksi tärkeimmistä tavoitteista oli saada ne tehokkaampaan käyttöön. Vuonna 2001 valmistuneen hallin kuusi sisäkenttää ovat avoinna jopa 365 päivää vuodessa, mikä olikin keskeinen peruste hallin rakentamispäätökselle, Enäjärvi kertoo.
Rakennus- ja suunnitteluvaihe oli kuitenkin haasteellinen. Avattava katto, lasiseinät ja luontoarvojen huomiointi vaativat paljon suunnittelua ja kompromisseja. Tavoitteena oli, että kokonaisuus sulautuu ympäristöön.
Enäjärvi on ollut keskeinen vaikuttaja myös Talin Tenniskeskuksen ja HVS-Tennis ry:n hallitustyössä. Strategisesti merkittäväksi osoittautui päätös yhdistää halliyhtiöiden toimitusjohtajan ja seuran toiminnanjohtajan roolit yhdeksi tehtäväksi. Tämä ratkaisu loi nykyisen Tali-Taivallahti-HVS -konsernimallin, joka toimii erinomaisesti. Toiminta rakentuu vahvasti luottamukselle ja yhteishengelle.
– Talin ja Taivallahden yhteistyö HVS:n kanssa toimii tällä hetkellä erinomaisesti. Olen erityisen tyytyväinen siihen, että seura ja molemmat keskukset ovat saman henkilön, Pekka Mäkelän, johdettavina. Yhteisön hyvä henki on ollut keskeinen voimavara koko matkan ajan, Enäjärvi painottaa. Uusi puheenjohtaja Timo Tavaila on liikkunut Taivallahden käytävillä jo vuodesta 2002, ensin pelaajana ja sittemmin hallituksen jäsenenä.
– Aloitin pelaamisen 23 vuotta sitten toimiessani Ortolääkäreiden toimitusjohtajana. Osa toimenkuvaani oli tenniksen pelaaminen yhteistyölääkäreiden kanssa, siitä lähtien Taivallahti on ollut osa arkeani, Tavaila kertoo. Tavaila tuntee keskuksen hyvin ja tuo mukanaan kokemusta sekä liikunnan että hallinnon saralta.
Viime vuoden hallitustavoitteisiin on kuulunut muun muassa jätehuoltorakennuksen rakentaminen sekä Taivallahden ulkoalueiden kehittämistyön käynnistäminen hallitusvetoisesti, yhdessä toimitusjohtajan ja kaupungin kanssa lasten ja nuorten liikunnan edistämiseksi.
– Tämä halli on uniikki. Käyttöaste on yli 85 %, mikä on harvinaista jopa Euroopassa. Sijainti, palvelut ja HVS:n järjestämä toiminta tekevät kokonaisuudesta poikkeuksellisen arvokkaan, Tavaila sanoo.
Taivallahden Tenniskeskus on myös paikka, jossa jokainen voi pelata rauhassa, oli kyseessä laulaja tai poliitikko. Vuosien varrella lasten ja nuorten rooli on kasvanut, aikuisten valmennustoiminta kehittynyt ja hallin merkitys lähiliikunnan tukipilarina vahvistunut.
Talous on kunnossa ja lainat on maksettu. Suurimmat epävarmuudet liittyvät kaupungin mahdollisesti korottamaan maavuokraan, joskin markkinaehtoinen maanvuokra ei kuitenkaan uhkaa hallin toimintaa, toteaa Tavaila.
Tavaila painottaa yhtiön hallituksen ja toimitusjohtajan sitoutuneen jatkamaan yhdessä henkilökunnan kanssa yhtiön toimivaa strategiaa ja kehitystyötä vakaalta pohjalta.
Timon mukaan hallitus keskittyy jatkossakin strategisiin linjauksiin, ja operatiivinen toiminta on toimitusjohtajan vastuulla.
– Hallitus antaa suunnan, mutta päivittäinen työ kuuluu ammattilaisille. Valmennus, juniori- ja senioritoiminta näkyvät luonnollisesti agendallamme, mutta niiden toteutus on henkilöstön käsissä.
Taivallahden menestystarina siis jatkuu, nyt uuden puheenjohtajan, hallituksen ja toimitusjohtajan johdolla, historiaa kunnioittaen ja tulevaisuuteen katsoen.
