Sivusto käyttää kävijäseurantaan Google Analytics -palvelua. Sen avulla voimme esimerkiksi tarkistaa mitkä alasivut ovat olleet suosittuja ja paljonko sivustolla on käynyt vierailijoita. Voit lukea lisää evästekäytännöstämme.
Taivallahden hallisarjan säännöt
Jermo Cup & Taivis Cup säännöt (päivitetty 25.1.23)
Tasopisteitä harrastepeleistä
Tasopisteitä saa jatkossa virallisten kilpailuiden ja sarjatenniksen lisäksi myös harrastepeleistä, eli seurakilpailuista ja hallisarjaotteluista, joita ylläpidetään TennisÄssässä.
Jatkossa siis pelaajan tasoon vaikuttavat virallisten kilpailuiden lisäksi harrasteottelut. Pelaajan taso muodostuu kolmen eri tason otteluista:
- seurakilpailut
- hallisarjat ja
- viralliset kilpailut
Kaikista 1.1.2023 pelatuista hallisarjan otteluista kertyy Ässään tasopisteitä.
Harraste- ja kilpailulisenssi
Vuoden alusta 1.1.2023 alkaen kaikilla hallisarjojen pelaajilla tulee olla voimassa oleva harrastelisenssi. Harrastelisenssin saa automaattisesti kaikki Tennisliiton alaisten seurojen jäsenet, jotka ylläpitävät pelaajarekisteriään TennisClubissa. Mikäli olet esimerkiksi HVS:n jäsen, on sinulla automaattisesti myös voimassa oleva harrastelisenssi. Voit myös tarkistaa omat voimassa olevat lisenssit omasta profiilistasi TennisÄssästä.
Hallisarjoihin voi myös osallistua ilman seuran jäsenyyttä ns. rekisteröityneenä pelaajana mutta silloin pelaajan tulee ostaa TennisÄssästä harrastelisenssi (15 €/vuosi). Pääset ostamaan lisenssin, mikäli olet jo rekisteröitynyt TennisÄssään. Jos sinulla ei ole tunnuksia Ässään, niin toistaiseksi uudet rekisteröitymiset tehdään Tennisliiton kautta: toimisto@tennis.fi. Lähiaikoina on tulossa toiminto, jonka kautta rekisteröityneet pelaajat pääsevät itse luomaan tunnukset TennisÄssään.
Lohkot ja kierrokset
- Osanottajat on jaettu 5–7 henkilön lohkoihin. Kukin lohkopelaaja pelaa kaikkia muita lohkon pelaajia vastaan, joten otteluita on kierroksella 4–6.
- Kierros pelataan noin kahden kuukauden aikana periaatteella noin yksi peli/2 viikkoa. Useamman ottelun jättämistä viimeiseen viikkoon tulee välttää.
- Kierroksen päätyttyä lasketaan pisteet ja laaditaan uusi lohkokaavio. Uusi kierros alkaa viikon – kahden viikon kuluttua edellisen päättymisestä.
Lisätietoja kilpailujärjestelmän uudistuksesta.
Otteluaika ja paikka
- Osanottajat sopivat keskenään otteluajan ja paikat. Pelejä voi pelata Taivallahden lisäksi muillakin kentillä.
Peliajan sopiminen
- Valtaosa otteluista kannattaa sopia pian lohkokaavion ilmestyttyä. Hyvä ja toimiva tapa on lähettää sähköpostilla itselle sopivia aikoja kaikille niille oman lohkon pelaajille, joita vastaan ei ole vielä pelannut. Aktiivisuus kannattaa.
- Pelaajan ehdotettua kahta peliaikaa ehdottamisvastuu siirtyy vastapuolelle, jonka on vastattava viestiin ja ehdotettava hänelle sopivia peliaikoja kahden viikon kuluessa. Muuten ottelu merkitään luovutusvoitoksi.
- Jos pelaaja ei ilmesty kentälle, saa paikalle tullut pelaaja luovutusvoiton, jollei osapuolten kesken muuta sovita. Ensisijaisesti pyritään pelilliseen ratkaisuun. Pois tunnilta jäänyt vastaa molempien kenttämaksuista.
Pelaaminen
- Ottelua varten varataan yksi tunti, josta alkulämmittely on noin viisi minuuttia (Huom! ei enempää).
- Ottelu päättyy kellon soidessa. Kuitenkin niin, että pallo, jota on alettu pelata kellon soidessa, pelataan loppuun. Palloa on alettu pelata mailan osuttua palloon.
- Kumpikin tuomitsee oman kenttäpuoliskonsa rehellisesti. Vastaanottaja ei voi kyseenalaistaa tuomiota.
- Syöttäjän vastuulla on pitää pelitilanne molempien tiedossa.
Ottelun tulos ja merkitseminen kaavioon
- Ottelussa ”kerätään” pelejä. Tulos voi olla esim. 8–1, 4–4, 3–9 jne.
- Jos pelaaja joutuu luovuttamaan (w.o), tulos merkitään 6–0 ja 0–6.
- Ottelun tulos merkitään kaavioon osoitteessa tannisassa.fi molempien pelaajien kohdalle. Periaate on: vasemmalla olevassa sarakkeessa olevan voittamat pelit vs. ylärivillä olevan voittamat pelit. Merkitsemisen hoitaa voittanut pelaaja, jollei muuta sovita.
- On tärkeää kirjata tulos annettuun määräpäivään mennessä, jotta pisteet päästään laskemaan. Jos peli on pelattu, mutta pisteitä ei ole ilmoitettu, molempien pisteiksi merkitään -1.
Myöhästyminen ja ajanpeluu
- Jos pelaaja myöhästyy ottelusta yli 10 minuuttia, hän lähtee otteluun 0–1-tappioasemasta. Jokaisesta seuraavasta 5 minuutin myöhästymisestä lisätään vastustajalle yksi peli (eli 20 minuutin myöhästymisestä lähdetään liikkeelle tilanteesta 0–3).
- Ajan pelaamisesta voi huomauttaa vastustajaa. Jos se on räikeää, siitä (tai muista sääntöepäselvyyksistä) ilmoitetaan pelin jälkeen Elinalle tai Oskarille.
Cuppiin ilmoittautuminen ja siitä lähteminen
- Jos et pysty pelaamaan kierrosta loppuun, kerro siitä pikaisesti oman lohkosi pelaajille, joita vastaan et ole vielä pelannut sekä cc: Elina/Oskari.
- Jos haluat päättää Cup-urasi, ilmoita aikeistasi hyvissä ajoin Elinalle/Oskarille. Ajoita lähteminen kierroksen viimeisille viikoille, kun pelit ovat osaltasi ohi.
- Jos jätät pelaamatta kaksi tai useamman pelin selittämättä syytä, sinut voidaan sulkea Cupista. Jos et ole pelannut yhtäkään ottelua tai kaavio on osaltasi tyhjä, etkä ole ilmoittanut syytä tähän, sinut poistetaan Cupista.
- Jos kaverisi haluaa ilmoittautua mukaan Cupin rientoihin, pyydä häntä ilmoittautumaan mukaan Taiviksen sivuilla.
Pistelasku ja pisteiden vaikutus lohkosijoitukseen
• Kukin pelaaja saa pisteitä seuraavasti:
- voitto 4 pistettä
- tasapeli 2 pistettä
- häviö 1 piste
- pelaamaton ottelu 0 pistettä
Huom! Hävitty peli on arvokkaampi kuin pelaamaton peli.
Lohkoissa sijoitus määräytyy seuraavien kriteerien mukaan:
- Pisteet 4. Voitettujen ja hävittyjen pelien erotus
- Keskinäiset ottelut 5. Voitetut pelit
- Pelattujen otteluiden määrä 6. Hävityt pelit
- Kierroksen loputtua allekirjoittaneet laskevat pisteet ja laativat tulosten perusteella seuraavalle kierrokselle uuden lohkokaavion.
- Pääperiaate on, että lohkon selvästi paras nousee 2 lohkoa ylöspäin, toiseksi paras 1 lohkon. Vähiten pisteitä saanut laskee 2 lohkoa alaspäin ja toiseksi vähiten pisteitä saanut 1 lohkon. Jos lohko on tasainen, kukaan ei välttämättä nouse kahta lohkoa. Jos tasoero on musertava, peluri voi hypätä myös useamman lohkon ylemmäs. Poikkeuksena ovat kaavion ylä- ja alapäässä olevat lohkot, joissa sääntöä joudutaan soveltamaan. Tilannetta katsotaan aina tapauskohtaisesti, joten poikkeukset ovat mahdollisia ja todennäköisiä.
Vuosiaikataulu
Vuodessa pelataan syksystä alkaen neljä kierrosta noin ajankohtina:
Syyskierros 1: elokuun loppu – lokakuun loppu
Syyskierros 2: marraskuun alku – tammikuun puoliväli
Kevätkierros 1: helmikuun alku – huhtikuun alku
Kevätkierros 2: huhtikuun puoliväli – juhannus
Epäselvyydet ja erimielisyydet
- Mikäli osapuolilla on epäselvyyksiä sääntöjen tulkinnasta, ota yhteyttä Oskariin tai Elinaan. Epäselvyyksissä kuullaan aina toista osapuolta.
- Jos koet epäoikeudenmukaisuutta/epäseiluutta/parannettavaa, ilmoita siitäkin allekirjoittaneille.
- Allekirjoittaneilla on oikeus poistaa Cupista pelaaja, joka ei ole käyttäytynyt sen arvojen mukaisesti.
Hyviä ja rehtejä pelejä!
Elina & Oskari
Jermo Cup: Oskari Uusitalo, 040-5881833, jermocup@gmail.com
Taivis Cup: Elina Lahtela, 040-5094227, taiviscup@gmail.com